sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Isänpäivä




Mun rakkaat ,ja pojan päiväkodissa tekemä lyhty.

Köyhyys on suhteellista

Köyhyys on varmaan suhteellista ja meidän perheessä ainakin. Asumme vanhassa omakotitalossa koirien kanssa, joten monen sukulaiseni mielestä tämä on ihan itse aiheutettua. Mitä teemme jatkuvaa remonttia tai mitä olet hankkinut koiria ?

Varmaakin se on näinkin , mutta onkohan heistä kukaan koskaan tullut ajatelleeksi, ettei meidän perheessä kumpikaan ole saanut mitään valmiiksi ?  Ei ole tullut ennakkoperintöä , eikä kummallakaan meistä ole rahakasta työtä. Olemme duunariperhe, emme edes keskiluokkaa tuloinemme.  Jos emme asuisi tässä talossa vaihtoehtomme olisi kerrostalokolmio vuokralla, en tiedä sitten oltaisiinko yhtään onnellisempia. Tuskinpa vain. Tietysti sillä erolla, ettei tarvitsisi tehdä remonttia ja koirienkin pitäminen olisi vaikeampaa.  Ei tarvitsisi kasvattaa, ei sitten yhtään, sillä tietenkään ei ole mitään merkitystä, onko kasvattaminen ollut minulle haave ja ovatko koirat minulle tärkeitä. Ei tietenkään, vain sillä on merkitystä, voidaako me matkustaa monta kertaa vuodessa Espanjaan katsomaan sukulaisia, jotka ovat sinne itse halunneet muuttaa.

Köyhyys meidän perheessä tarkoittaa sitä, ettemme todellakaan voi tehdä samoja asioista kuin muut meidän perheessä. Emme voi matkustella tai ostella silmittömästi tavaraa tai palveluita, mutta en tiedä sitten onko se kovin vahingollista.
Toki se tekee surulliseksi, kun omaa isäänsä ei näe koko vuonna vain sen vuoksi, ettei sinulla ole varaa matkustaa, mutta se, mitä en ymmärrä on se, että miten se on minun vikani, ettei minulla siihen ole varaa. Sen vuoksi ,että minulla koiria. Ilmeisemmin.

Köyhyys on suhteellista , sillä toisen mittapuun mukaan emme ole kovinkaan köyhiä, mutta se, että joutuu jatkuvasti puolustelemaan omaa elämää omille sukulaisilleen on todella raskasta ja inhoittavaa.Saatika se, että huomaa olevansa juorujen ja arvostelun kohteena.

Hassua, miten se, että on koko ikänsä tehnyt töitä oman elämänsä eteen ei mitenkään suojele sitä arvostelulta.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Ensimmäinen kirjoneuleeni sitten kouluvuosien

Ilmoittauduin Lapaskuuhun ja ajatuksena oli, että joskos kokeilisin neuloa kirjoneulelapasen.

Ohjeena on isoäidiltä peritty Mary Oljen Kauneimmat Käsityöt ja sieltä harjoittelukintaat.  Teen ohjetta soveltaen ja peukalossa taisin jo mokailla, mutta täytyy tehdä sitten samat virheet siihen toiseenkin kintaaseen.

Mielenkiintoista, koukuttavaa ja hidasta , vaikka lopputulos ei olekaan järin tasaista ja kaunista.  Josko saan valmiiksi asti , mitä luultavammin koitan tehdä toisetkin. Näihin lapasiin saisi tosiaan upotettua ne kaikki jämälankakerät.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Koirahousut



Pojalle koirahousut Muru-neuloksesta . Housut ovat olleet leikattuna jo kuukausia, mutta  15 minuutin ompelus ja vihdoin ne ovat valmiina. Käyttäjä on iloinen ja äiti tyytyväinen, etteivät housut ehtineet liian pieniksi.

Samaisesta neuloksesta tehtiin pojalle myös pipo, joka vuorattiin valkoisella fleecellä. Piposta ei ole vielä kuvaa, mutta josko tuo kamera sen verran suostuisi vielä toimimaan, että saisin siitä kuvan. Odotan tosissaan veronpalautuksia, jotta saisin uuden kameran. Uuden kameran, jossa olisi vähän enemmän ominaisuuksia, etteivät kaikki kuvat olisi niin pimeitä ja suttuisia.

Buttony vol 2


Mustan kutominen on mustan kutomista, pimeää ja tuskaista . Tämän villatakin tekemiseen meni yli puoli vuotta.  .Toki tässä välissä on tullut tehtyä muutakin, mutta hieman liikaa mustaa tällä kertaa.

Musta villatakki on monikäyttöisin ja erityisesti pidän tästä mallista, sillä tämä on toinen tätä mallia. Luultavasti teen kolmannenkin, kun tämä on käytetty loppuun. Piristykseksi ompelin keltaiset napit, sillä mustan lisäksi , pidän erityisesti keltaisesta väristä.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Saamaton..

miten toinen osapuoli voi olla niin saamaton, että mitään ei saa aikaiseksi ilman pyyntöä, naukumista, käskemistä ? Miten toinen voi olla ,niin välinpitämätön yhteistä kotia kohtaan ? Miten se yhteinen koti on toiselle, niin arvoton, ettei viitsi tehdä siellä mitään ?

 Mitä siitä pitäisi ajatella ja kuinka kauan sellaista voi ja pitää sietää?

Tänään katkesi kamelin selkä. Sain hillittömän raivokohtauksen. 12 tunnin työpäivä , pitkät ajomatkat pimeässä, patti kyljessä ja väsymys raha-asioiden kanssa painimisesta tekivät tehtävänsä. Tuntuu , etten jaksa enää yhtään. En yhtään.