perjantai 31. joulukuuta 2010

Sytyck ja Hyvää Uutta Vuotta

Sain kuin sainkin SYTYCK-projektini valmiiksi. Fiilikset projektista eivät olleet kovinkaan korkealla , ja koko työn tekeminen oli vähintäänkin pakkopullaa, mutta positiivista on, että kokeilin jotakin uutta ja sain jotakin myös valmiiksi.  Aiheenahan oli  baletti  ja pitsin opettelu. Harjoitustyönä tein kesävoisukat ja lapaset ja nämä olivatkin onnistuneet. Varsinaisena työnä yritin Leyfiä ,mutta tämä ei onnistunut päästyäni kaavion B kohtaan oltiin aina väärissä silmukkaluvuissa.  Neljännen yrityksen jälkeen  luovutin , ja vaihdoin tähän , joka saatiin valmiiksi tänään.


Lankana oli Eskimo, joka ei päässyt suosikkeihin, mutta onpa lämmin.  Fiilikset kokonaisuudessaan ovat ihan helpottuneet ja ehkäpä opin jotakin.



Hyvää Uutta Vuotta ja palataan pian uusien projektien merkeissä.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Sukat viluvarpaille

Täällä harjoitellaan sukkien ja lapasten tekoa.  Miehelle sain jopa ihan oikean kokoiset ja ihan tarkoituksella tehdyt sukat valmiiksi.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Hei, olen Pippa Keljun pikkusisko

.. muutin pienen prinsessan kotiin, sillä kaikilla pienillä prinsessoillahan pitäisi olla oma lohikäärme.  Isoveljeltäni Keljultakin terveisiä.