lauantai 31. heinäkuuta 2010

Tykkään , en tykkää


Hannesta tuli sitten tämmöinen, ja tietysti piti hieman mokata. Mittasin kaulalenkin 22 senttiä liian lyhyeksi, joten piti tehdä jatkopalaa, ettei tarttenut kokonaan purkaa. Liitos kohta nousi sitten aikas ylös ja nyt en tosiaan tiedä tykkäänkö vain en.

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Sadepäivänähän otetaan kutimet esiin


Miehelle teen slipoveria Novitan Luxus Cottonista, joka on ecoa ja orgaanista. Lanka on pehmeää, mutta halkeilevaa. Halkeilun kanssa voi elää, ja voihan se olla, että ongelma on neulojassa.
Toiveissa on, että slipoveri valmistuisi vielä tänä vuonna, ensi vuoden golfiin. Ohje on Novitan kesä 2010 numerosta, numero 49. miehen kohoneuleinen slipoveri. Kohoneule on yhtä painajaismaista kuin sen muistinkin olevan, laskelaskelaske, ja työ valmistuu suhteellisen hitaasti, ehkäpä kiitos seisoo lopussa ?



Itselle aloitan Hannea . Hanne on ollut ravelryssä jonotuslistalla jo pitkään.
Neulotaan aina oikein, ja yhteen pötköön, sopivan aivoton slipoverin kaveriksi.
Kohtahan on jo syksy, joten lämmikeitä tarvitseekin kutoa. Lankana on lankalaatikon uumenista löytynyttä mustaa 7veljestä lankaa sekä itse värjättyä 7veljestä lankaa. Vihreä on oikeasti enemmän lime, mutta nämä sadepäivän kuvat eivät ihan anna oikeaa sävyä.
Tällä kertaa otin myös neuvoista vaarin , ja blokkasin mallitilkun oikean neuletiheyden saamiseksi. Ehkäpä nyt säästytään 7veljeksen kummallisilta venymisominaisuuksilta?



torstai 15. heinäkuuta 2010

Ei muuten huvita

Meillehän tuli alkukesästä vedet kuistille ja kuisti purettiin, mutta homma onkin yllättäin isompi kuin ensin ajateltiin. Katon läpi tulleet vedet ovat syöneet myös kuistin kivijalkaa, joten joudumme myös kivijalan korjaukseen ja rappujen uusimiseen. Eipä paljoa muuten huvita. Vinkkejä otetaan vastaan.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Neuleplääh on selätetty..

Ensimmäisen kerran kuukausiin kaivoin eilen puikot esiin. Malliksi valikoitui miehen slipoveri kesänovitasta, langaksi hyvin marinoitunut novitan Luxus Cotton.

Saas nähdä, mitä tästä tulee. Mallineuleesta tulee tiskirätti, joka päätynee lahjaksi, kunhan on ensin neuletiheys ,ja mahdollinen venymisvanuminen on todettu ;) Tiskirätti pääsikin jo hyvään vauhtiin, joten varsinainen neulekin päätynee tällä viikolla puikoille.

Mutta tämä pää ja ne pursuilevat ideat. Jonoa näyttää taas kertyvän , mutta saa nähdä, mitkä niistä päätyvät puikoille. Ihastuin tähän , tähän , tähän , ja moneen muuhun.

Samoin pöllöpaita pitäisi kutoa uudestaan, kuten buttonykin. Tällä kertaa langoiksi eivät pääse novitat, sillä molempien neuleiden käyttöikä on ollut alle vuoden novitan langoista neulottaessa. Buttony on heitetty jo roskiin, ja pöllöpaita odottaa siistijää, jälleen kerran.

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Heinäkuu

Huomasin, että sehän on jo heinäkuu eli kesä on alkanut. Meillä töiden merkeissä ja monilla loman merkeissä. Loma oli ihana, vaikka ehkä turhankin pitkä aika noin ulkomailla oleskeluun (23 päivää) , mutta kokemus sekin. Tulevaisuudessa oleilemme ulkomailla maksimissaan sen kaksi viikkoa.

Lyhyesti otteita lomasta :


Käytiin Mijaksen kylässä mm. aasitaksilla ajelemassa.


Käytiin Valenciassa L'oceanograpichissa. Nähtiin mm. pingviinit, hait, delfiinit, mursut, maitovalaat ja kilpikonnat.


Käytiin Nerjassa Euroopan parvekkeella ja tippukiviluolissa.

Käytiin kukkopuistossa eli Benalmadenan Palomapuistossa.

Käytiin Fuengirolan eläintarhassa, joka on ihan kymppi. Suosittelen.

Uitiin ja paljon ;)


Ihana loma, mutta on se ihanaa olla kotonakin.