maanantai 11. helmikuuta 2013

Valmiiksi pipo , ja ei niin pieni tunika..

Viikonloppuna oli harmillisesti puikkomitta hukassa, joten uuden projektin aloitus sai hieman takapakkia, mutta muiden projektien kannalta tilanne oli ideaalinen, sillä sain kaksi pientä työtä valmiiksi eli auringon  ja valkoisen.


Auringon tein ystävälle pipoksi , ja häneltä sain ihanat sukat.  Malli on kaunis, mutta hieman tylsä neulottava. Lankana on Pirtin kehräämön hyvin hillottu kampalanka.





Valkoinen on tulppaanitunika Novitan Luxus Cottonista. Harmillista, ettei lankaa enää ole saatavilla. Hyvä neulottavuus ja miellyttävä tuntu. 









Valkoisen piti mennä vauvalahjaksi, mutta jäi mallitilkku tekemättä, joten koko on enemmänkin 4-5 vuotta kuin 4-5 kk. Eipä mitään, ostin ohuempaa lankaa uusi yritys tulossa. Eiköhän tämäkin löydä ottajansa.

Puikkomittakin ilmestyi, joten aloin ihan mallitilkun kanssa tikuttelemaan pojalle tätä mahtavaa villatakkia.  
Villatakki on ensimmäinen pojalle tikuteltu. Katsotaan, mitä tulee. Ohje on ohuemmalle langalle, mutta päätin yrittää neuloa Dropsin Nepalista, sillä tuossa langssa on mahtava tuntu. Muokkaan ohjetta neuleen edetessä, joten takista ei varmaankaan tule 1:1 ohjeen kanssa, mutta eipä tuo haittaa, kunhan on sopiva.




2 kommenttia:

  1. Tykkään niin tuosta keltaisesta lakista, värit ja malli ihanat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lakin ohje on todella helppo, mutta suosittelen lankaa, joka pysyy tiukasti kasassa. Kampalanka hieman halkeili neulottaessa ja pörhöttyy, joten kuvio ei ihan pääse oikeuksiinsa.
      http://store.vogueknitting.com/p-1851-eyelet-cap.aspx

      Tuolta linkistä ohjeen saa helposti ostettua.

      Poista

Jättäisithän kommentin, jos jokin heilahti sinussa.