tiistai 23. helmikuuta 2010

Mun hiukset


Mä leikkautin värjätyt osuudet pois ja olen varsin iloinen tuosta väristä, joka on siis oma. Kuvassa myös se keltainen pöllöpaita.

maanantai 22. helmikuuta 2010

Mietin

, että loppujen lopuksi se on todella pienestä kiinni, että kuuluuko niihin selväjärkisiin vai siihen toiseen ryhmään. Onko onnekas vai onneton?
Elämä heittelee meitä kaikkia.. Jotkut vaan selviävät siitä paremmin.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Siinä ne sitten kuivuu




Antaa niiden kuivua, ja mä menen selailemaan kaavakirjaa seuraavaan lapsen projektiin ;)

perjantai 19. helmikuuta 2010

Värjäystä tiedossa

Kutkuttaa takaraivossa villatakkiprojekti. Tahtoisin siihen jotakin ihan omaa, joten taidan hieman värjäillä lankaa. Tänään siis ostolakosta poiketen, käymme hamstraamassa muutaman kerän valkoista lankaa sekä etikkaa että sitruunahappoa. Viikonloppuna sitten poristellaan padoissa lankaa, ja toivottavasti seuraavalla viikolla päästään ihan kutomaan.
Tavoitteena on saada iloinen villatakki tai paita.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Villasukkaongelma





En ilmeisemmin, osaa tehdä kuin joko pieniä tai suuria sukkia, siis koossa lapsi / aikuinen mies. Olen yrittänyt tehdä itselle, jo kolmet sukat tänä talvena, ja pieleen menee. Mistä ihmeestä löytyisi jonkinsortin mitoitustaulukko villasukkien silmukkamäärille?

Villasukat on tehty jämälangoista, omaavärjäystä "raparperi", pirtin kampalankaa ja karstalankaa. Lämpimät ovat, mutta taas kerran tosiaan miehen kokoa.

tiistai 16. helmikuuta 2010

Sisko

Tänään tulee Sisko hetkeksi käymään. Tämä lämmittää sydäntä, vaikkei siitä ole kuin muutama kuukausi, kun Sisko muutti kauaskauas. Tosin vuodeksi vain, mutta vuosi on pitkä aika olla ilman isosiskoa.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Tänään..

.. olin paitapajassa opettelemassa, miten tehdään saumatonta villapaitaa. Idea on hyvä, ja toivon siltä paljon. Toivon, ettei enää koskaan tarvitse tehdä yhteen ommeltavia kappaleista. Toivon, että se myös toteutuu.

Sain Majn järjestämän vaihdon seurauksena Punasen paketin , joka oli hurmaava neulepussukka, suklaata, sekä silmukkamerkkejä, joista jokunen pitää tehdä itsekin, mikäs sen hauskempaa.

Valokuvausta en enää tänään viitsi huonossa valossa järjestää, mutta ensi viikolla saatte kuviakin.

Ja hyvää ystävänpäivää ystävät, ilman teitä elämä olisi monesti kovin sietämätöntä.

torstai 11. helmikuuta 2010

Hmmm


Hieman alkoi huvittamaan tuo oma pessimistisyys. Eiköhän se tästä kuitenkin helpotu.

Kaipa sitä on vähän kuin tuo papukaija, kun kesää odottelee.

Oispa rahaa

Mistähän sitä saisi? Se ikuisuus pulma. Nyt on vähän turhan paljon tullut näitä menoreikiä, sähköntasauslasku (vaihdoimme sähkölämmitteisen talon sähkön toimittajaa talvella, jokseenkin typerää), eläinlääkärilaskua tulee enemmänkin, kun koiran varvas joudutaan amputoimaan ärhäkän tulehduksen vuoksi ja sitten olisi vielä noita harrastusmaksuja (golf ja uinti, ei halpoja oikeastaan kumpikaan).

Joskus sitä kyllä tietää, miksi sitä käy töissä ja joskus sitä toivoo, että sitä tienaisi vielä enemmän.

Positiivista tässä on, että sain vihdoin myytyä firman jäämistön pois eli kaappeihin saatiin lisää tilaa. Negatiivista siinä on se, että nuo rahat olisin toivonut käyttäväni itseeni, mutta eikös se ole itseensä käyttämistä, kun lemmikin saa kuntoon ?
Joskus sitä vaan tahtois, tahtois , mutta no kaikkea ei saa sen on kyllä huomattu.

maanantai 8. helmikuuta 2010

Olisikin jotain kirjoitettavaa





Olen ollut puoliteholla kohta viikon, kiitos "sikapiikin". Sain siis viime viikolla piikin, ja ensin särki kättä niin, ettei voinut tehdä mitään, ja sen jälkeen olen kärvistellyt alilämmön kourissa. Perjantaista maanantaihin on kuumemittari näyttänyt 35,4 -35,6 ja olo on ollut sen mukainen. Olo normalisoituu, kun ottaa panadolia, ja kuumemittari näyttääkin 36,4 astetta, mutta kun panadolin vaikutus loppuu alkaa armoton pärskiminen.
Hohhoijaa..

ps. kuva on neljännestä kansiosta, neljäs kuva, ja se on eeliksen ottama ihan viime sunnuntailta, kun poika harjoitteli kameran käyttöä ;) päiväys on väärä, kun kamerassa jotain vikaaaa

tiistai 2. helmikuuta 2010

www.casa-masa.com

Tein isälle sivut ovat vielä vähän viksinvonksin, mutta kiireessä tehtiin, ja sit perästä korjataan. Isä muuttaa Epsanjaan, ja meinas siellä viihtyä ja jotain puuhaakin pitäisi olla siitä siis tuo

maanantai 1. helmikuuta 2010

Viikonloppuna

Ommeltiin siskon pojalle kahdet housut ja paita. Toivottavasti tykkää, menevät 2-vuotislahjaksi.
Ommeltiin pojalle paita, joka on ihana keltainen, sillä pöllökeltainen ei ollutkaan pojasta ollenkaan kiva, mutta ehkäpä se siitä, kunhan saadaan silmät paikoilleen.

Aloitettiin sukan teko itselle ja todettiin ,että taitaa tulla taas miehen kokoa. Selattiin jokatyypin-kaavakirjaa, hypisteltiin kankaita. Todettiin, että josko kuitenkin tehdään pojalle ensin parit housut. Päästiin housujen kanssa siihen vaiheeseen, että päätettiin tehdä ruskeat ja siniset, sillä näitä veloureja vielä löytyy kaapin kätköistä.

Todettiin, että kaapeissa on vielä kymmeniä metrejä pul-kankaita, joista pitäisi päästä eroon. Täytynee tarjota, jollekin yrittäjälle?

Tiedossa siis lisää ompelua ja hieman kutomista, muttei kuvia vieläkään, sillä enpä saanut uutta kameran akkua perjantaina, joten kuvia myöhemmin.