Jäin miettimään tänään sellaista asiaa kuin ystävyys ja yksinäisyys. Tulin siihen tulokseen, että ilmi selvästi olen niitä ihmisiä , joille yksinäisyys on paljon tutumpaa kuin ystävyys. Suurimmaksi osaksi sen unohtaa, sillä menossa ovat niin kutsutut ruuhkavuodet , jolloin rauhalliset hetketkin ovat harvinaisia. Hämmästyin nimittäin tänään, kun minulta kysyttiin, mitä minulle kuuluu. En muista, että kukaan olisi kysynyt sitä minulta vuosiin. Häkellyin kysymyksestä niin,etten osannut edes vastata mitään.
Jäin myös miettimään sellaista, että kun luulet puhuvasi asioistasi luottamuksella, niin se ei aina menekään niin. Huomaatkin, että on ihmisiä, jotka tietävät asiasi paljon paremmin kuin tiesitkään. Sekin on asia, joka vain lisää sitä yksinäisyyden tunnetta. Asia , joka tekee sinut vain surulliseksi.
Mietin joskus, että usein minusta varmaan ajatellaan, että he tietävät, mitä minun elämässä tapahtuu ja mitä minä ajattelen, vaikka onkohan heistä kukaan oikeasti kysynyt, mitä minulle kuuluu.
Ihmisten lokerointi on helpompaa kuin uskoisikaan, mutta meneeköhän se todella niin, josko sitä ei itsekään tiedä, mitä muille todella kuuluu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jättäisithän kommentin, jos jokin heilahti sinussa.